Meistä
Sote-alan henkilöstön rekrytointia yli 15 vuoden kokemuksella
Millainen on tarina Kohdistamon takana? Kohdistamon erityisasiantuntija Heli Anttila kertoo taustaa uuden rekrytointipalvelun ja palvelualustan takana.
– Olemme aloittaneet toimintamme uudella konseptilla vuonna 2023 keväällä. Ryhdyimme kehittämään Kohdistamo-palvelualustaa huomattuamme muutoksen sosiaali- ja terveysalan työnhaussa. Työpaikkojen hakeminen koettiin usein hankalaksi ja monien sivujen mittaisten lomakkeiden täyttäminen haastavaksi. Työnhakijat kaipasivat myös arviointeja ja suositteluita potentiaalisten työpaikkojen osalta, ja niitä ei ollut saatavilla luotettavista lähteistä.
– Kohdistamon sovelluksen kautta työtä hakiessa voi monimutkaiset hakulomakkeet ja -kirjeet unohtaa. Haluamme tehdä työn hakemisesta hakijalle mahdollisimman helppoa ja sujuvaa. Sovellukseen jätetyt yksiköiden suositukset tuovat nekin oman lisänsä hakijakokemukseen. Sovelluksen käyttäjät ovat vielä varsin varovaisia suosittelemaan yksiköitään kollegoilleen, eli tuleville potentiaalisille työkavereilleen, mutta kaikki uusi ottaa aina aikansa, jatkaa Anttila.
– Kartoittaessamme tarvetta Kohdistamon kaltaiselle erilaiselle rekrytoinnin konseptille, totesimme että hoitohenkilöstön rekrytointi oli valitettavasti jämähtänyt entisiin aikoihin, jossa hoitajat hakivat aktiivisesti töitä, eikä hoitajapulaa ollut. Maailma on viime vuosina kuitenkin muuttunut melkoisesti ja pelkkä yhteydenottojen odottaminen tai työpaikoista ilmoittelu eri foorumeilla ei ole enää tätä päivää eikä riitä poistamaan hyvinvointialueiden resurssipulaa. Ensimmäisen yhteydenoton ei tarvitse aina tulla työnhakijalta, vaan myös rekrytointia tekevien tulee olla aktiivisia, jatkaa Anttila.
Olemme nyt tehneet paluun lääkärirekrytoinnin pariin ja on aika tarttua haasteisiin!
– Vuosien lääkärirekrytointikokemuksemme vuoksi meiltä on kysytty usein kuluvan vuoden aikana, milloin aloitamme hoitohenkilöstön lisäksi myös lääkäreiden rekrytoinnin suoriin työsuhteisiin. Päätimme tarttua haasteeseen ja ryhtyä auttamaan ylilääkäreitä lääkärirekrytoinnissa, jonka ulkoistaminen meille vapauttaa heidän aikaansa siihen tärkeimpään tehtävään eli henkilöstön tukemiseen ja johtamiseen, sanoo Kohdistamon erityisasiantuntija Heli Anttila.
– Rekrytointipalvelumme on monipuolista. Voimme lähteä liikkeelle yksittäisistä toimeksiannoista tai ottaa vastuullemme laajempia rekrytointikokonaisuuksia. Meille on aina ollut tärkeintä, että asiakkaamme ovat tyytyväisiä palveluumme. Teemme mielellämme läheistä ja luottamuksellista yhteistyötä, jossa kohtaavat asiakkaan tarpeet ja meidän tinkimätön halumme tuottaa hyvää tulosta ja siten myös hyvää mieltä asiakkaillemme. Sen, mitä lupaamme, siihen voitte luottaa!
Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää ja voimme yhdessä miettiä yhteistyömalleja! Olemme jälleen valmiita tekemään hienoja tekoja suomalaiselle terveydenhuollolle!